26/10/2017

Riistan ruokinta jatkuu yli talven

Talven lähestyessä luonto lakastuu ja eläinten ravinnonsaanti vaikeutuu. Eläinten talviruokinta on hyvä aloittaa ennen lumen tuloa, jotta eläimet löytävät ruokintapaikat ja eläinten elimistöllä on aikaa sopeutua tarjottavaan ravintoon. Aloitettua talviruokintaa tulee jatkaa läpi talven, aina lumien sulamiseen saakka. Oikein sijoitetulla ruokintapaikalla voidaan myös vähentää maa- ja metsätaloudelle sekä liikenteelle aiheutuvia vahinkoja.

Metsäkauris on tyypillinen talviruokinnan kohde. Metsäjänis ja rusakko sekä riistalinnuista fasaani ja peltopyy tulevat halukkaasti tarjotulle ruokinnalle. Ruokintapaikka tulee valita eläinten luontaisten elinalueiden mukaan ja välttää vilkasliikenteisien teiden läheisyyttä.

Paikan valinnassa on hyvä huomioida myös etteivät eläimet joudu kulkemaan tällaisten teiden ylitse päivälepopaikoiltaan. Ruokintapaikan ylläpitämiselle tulee olla aina maanomistajan lupa. Pihapiirissä toteutettu ruokinta johtaa eläinten kesyyntymiseen ja voi aiheuttaa muun muassa liikennevahinkoja.

Syksyn omenasadosta hyödynnetään ylijäämätavara riistanruokinnassa, samoin juurekset, peruna ja rehujuurikkaat kelpaavat hyvin nisäkkäille. Lisäksi tarjotaan viljaa, kuten kauraa sekä mieluiten apilapitoista heinää. Riistalinnuille tarjotaan viljaa sekä soraa jauhinkiviksi. Lintujen ruokintapaikan läheisyydessä tulee sijaita pensaikkoa tai muuta suojakasvillisuutta mihin linnut voivat paeta vaaran uhatessa. Riistanruokintapaikoista hyötyvät myös pikkulinnut.

Homeista tai muutoinkaan pilaantunutta ravintoa ei eläimille tule tarjota. Kyseenalaista on myös tarjota esimerkiksi vanhaa leipää tai pullaa, jotka sisältävät muun muassa hiivoja. Nämä saattavat aiheuttaa vakavia ruoansulatushäiriöitä ja eläimen menehtymisen. Ruokintapaikan puhtaudella on merkitystä eläinten hyvinvointiin ja maahan ruokittaessa paikkaa tulisikin aina hieman vaihtaa.

14/10/2017

Metsästyalueet

HMY ja JMS ovat sopineet 11.10. 2017 metsästyskauden 2017-2018 pyyntijärjestelyistä seuraavaa:

Kaikessa pyynnissä noudatetaan paperikarttaan merkittyjä vanhoja seurojen alueita.
Pienriistan pyyntioikeus niinkutsutulla sydänmaan alueella on molemmilla seuroilla.
Sopimus on voimassa heti.

Lisätietoja saa seuran pj. Jukka Vänttilältä (0405590892)